Kankaan kehityksen alkuvaiheessa ihmiset käyttivät luonnonkuituja, kuten puuvillaa, pellavaa ja eläimenkarvoja, kutomaan ja ompelemaan yhteen lämmittäen ja suojaamaan, mikä loi alkeellisimmat vaatteet. Kehruu- ja kudontatekniikoiden myötä ihmiset oppivat käsittelemään kuituja langaksi ja kutomaan ne sitten kankaaksi, mikä merkitsi kangastuotannon kehitystä yksinkertaisista luonnonmateriaaleista järjestetyiksi tekstiileiksi. Värjäystekniikoiden ilmaantuminen mahdollisti myös kankaiden käytännöllisyyden lisäksi vähitellen kulttuurisen ja esteettisen arvon.
Kankaiden tyypit ja tekniikat rikastuivat suuresti. Silkki kypsyi Kiinassa ja levisi Silkkitien kautta Eurooppaan ja Länsi-Aasiaan; villakankaita käytettiin laajalti Euroopassa, ja niistä tuli tärkeä vaatetus- ja kaupan lähde; puuvillakangasta käytettiin laajasti Intiassa ja Lähi-idässä. Eri alueet kehittivät erilaisia kudontatekniikoita ilmasto- ja kulttuuriominaisuuksiensa perusteella, kun taas värjäys-, painatus- ja kirjontatekniikat paranivat jatkuvasti ja muuttivat kankaista asteittain käytännöllisen tehtävänsä lisäksi aseman, vaurauden ja taiteen symboleiksi.
Kemialliset kuidut ja koneellinen tuotanto muuttivat kankaiden maiseman täysin. Synteettisten kuitujen, kuten polyesterin, nailonin ja akryylin, ilmaantuminen teki kankaista kestävämpiä, helpompia hoitaa ja halvempia. Toimivia kankaita, kuten vedenpitäviä, tuulenpitäviä ja kosteutta{2}}hylkiviä kankaita, on kehitetty laajasti vastaamaan ulkourheilun, teollisuussuojauksen ja korkean teknologian-vaatteiden tarpeita. Samaan aikaan uusien teknologioiden, kuten digitaalisen tulostuksen, laserleikkauksen ja älykuitujen, soveltaminen on mahdollistanut kankaan personoinnin ja moni{5}}toiminnallisuuden, mikä on ohjannut kangasteollisuutta kohti suurta tarkkuutta, korkeaa lisäarvoa ja kestävää kehitystä.